Akavan Erityisalat - Koulutuksesta lisävoimaa työnhakuun

-Varttuneiden työn hakijoiden tilanteesta tarvitaan laajempaa keskustelua. Asiat menevät eteenpäin vain, jos niistä puhutaan. Toivottavasti keskustelu herättää myös työn antajat näkemään yli 50-vuotiaiden vahvuudet.

Eeva Tulisalo puhuu avoimesti viisikymppisenä kohtaamistaan työllistymisongelmista. Pisimmillään uuden työn löytäminen on vienyt kolme vuotta. Se on pitkä aika, joka monen kohdalla aiheuttaa jo toivon hiipumista ja itsearvostuksen laskua.

- Yli 50-vuotiaat naiset ovat erittäin hyvää työvoimaa. On paljon kokemusta ja annettavaa sekä innokkuutta työhön. Työntekoon voi keskittyä entistäkin paremmin, sillä esimerkiksi perheellisillä lapset ovat jo varttuneempia eivätkä vaadi samalla tavalla huolenpitoa kuin aikaisemmin.

Eeva Tulisalolla on takanaan pitkä työura erilaisissa liikunnan ja viestinnän tehtävissä. Ammattia hän laskee vaihtaneensa kaikkiaan viisi kertaa, mutta ala on pysynyt samana. Tulisalo on opiskellut liikuntahallintoa Jyväskylän yliopistossa ja viestintää Markkinointi-instituutissa Helsingissä. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli liikunnanohjaajana ja myöhemmin tiedotuspäällikkönä liikunta-alan järjestössä 15 vuoden ajan. Tuona aikana Tulisalo sai kaksi lasta. Uransa käännekohtana hän pitää miehensä ulkomaankomennusta Chicagoon, jonne koko perhe halusi seurata mukana. Tulisalolla oli mahdollisuus saada virkavapaata vain vuodeksi, joten hän päätti irtisanoutua ja lähteä "rohkeasti seikkailemaan." Perhe oli tärkeämpi kuin ura.
Ulkomailla vierähti kolme vuotta.

Suomeen palattuaan tuolloin 45-vuotias Tulisalo huomasi pian, ettei työnsaanti ollut helppoa. Hän ei saanut myöskään korvauksia mistään, sillä paljastui, että "komennusvaimojen" kohdalla yhteiskunnan tukijärjestelmissä oli turva-aukko. Tulisalo sai osa-aikaisia ja projektiluontoisia töitä. Niiden loputtua työrintama hiljeni täysin. Yrittämisen puutteesta Tulisaloa ei voi moittia.

- Tein 4-5 hakemusta viikossa. Olin työvoimatoimiston työnhakukoulutuksessa pariinkin otteeseen. Yritin hakea laajasti sekä viestinnän, järjestöpuolen että liikuntahallinnon paikkoja. Hyödynsin omia kontaktejani ja hain töitä laajemmalta maantieteelliseltä alueelta.

- Työnhaku käy todella työstä. Ajan mittaan tulee hakemusväsymystä. Samaan aikaan, kun pitäisi kirjoittaa uusia, innostusta henkiviä työhakemuksia, saa hylkäyskirjeitä aiemmista hakemuksistaan. Tunteet heilahtelevat, ja koko ajan pitäisi kuitenkin yrittää tsempata itseään uuteen hakemukseen.

- Pääsin 3-4 haastatteluun vuodessa, ja olin yleensä aina loppusuoralla parhaiden joukossa. Kaikkiin näihin paikkoihin soitin perään. Joissakin ikä oli selvästi vaikuttanut valintaan. Todettiin, että "haemme enemmän kohderyhmämme näköistä työntekijää."

KOULUTUKSESTA LISÄVOIMAA

Tulisalon mukaan työvoimahallinto ei pysty riittävästi auttamaan akateemisen työnhakijan työllistymistä. - Työ- ja elinkeinotoimiston työnhakukurssilla neuvottiin hakemaan vain oman alan paikkoja. Itse olen toista mieltä, hakua kannattaa laajentaa. Tärkeintä olisi päästä takaisin työelämään. Eri tehtävissä voi sitten katsella uusia näköaloja ja paikkoja. Eeva Tulisalo kertoo olleensa "sinä päivänä jo aika epätoivoinen", kun hän näki Akavan Erityisalojen koulutusilmoituksen: tarjolla oli yli 50-vuotiaille tarkoitettu työnhakuvalmennus HRM Partnersin vetämänä.

- Koulutus oli todella tarpeen, se oli antoisa kokemus. Kurssilla etsittiin omia vahvuuksia eri metodien avulla ja asioita opeteltiin katsomaan myös työnantajan näkökulmasta.

- Harjoittelimme työhaastatteluita ja hakemusten tekemistä. Samaa paikkaa voi hakea kymmeniä, jopa satoja hakijoita. Miten siitä joukosta erottuu? Työhakemusten käsittelijä voi käyttää hakemuksen silmäilyyn vain sekunteja, joten hakemuksen on toimittava todella tehokkaana markkinointikirjeenä.

- Kurssi antoi myös itseluottamusta: tuli huomattua, että minulla onkin paljon kokemusta ja taitoja. Kurssi rohkaisi Tulisaloa hyödyntämään myös sosiaalista mediaa työnhaussa. Twitter ja Facebook tulivat uusiksi työnhakukanaviksi.

- Työnhaussa kannattaa käyttää mielikuvitusta ja luovuutta ja mahdollisimman monia keinoja ja kanavia. Tärkeä rohkaiseva asia oli myös kurssilaisten hyvä yhteishenki ja vertaisryhmänä toimiminen. Kurssilaiset pitävät edelleen yhteyttä toisiinsa ja vuositapaamiseen oli tulossa mukavasti osallistujia. Kurssin jälkeen Eeva Tulisalo innostui suorittamaan vielä tietokoneajokortin. Pian tuli kutsu työhaastatteluun, ja tällä kertaa onnisti; Tulisalo sai määräaikaisen paikan toimistosihteerinä. Valinnassa painotettiin viestintä- ja liikunta- alojen sekä järjestöpuolen työkokemusta ja monipuolista ammattitaitoa.

- Suomessa on paljon aikuisia, ammattitaitoisia ja työhaluisia ihmisiä vailla työtä. Tästä syystä meillä ei pitäisi puhua vain eläkeiän nostamisesta, vaan mahdollisuuksista jatkaa työuraa myös "keskeltä."

MIELEKÄSTÄ TOIMINTAA OMAKSI ILOKSI

Työttömiä Eeva Tulisalo kannustaa kaikenlaiseen itsensä aktivoimiseen. Fyysisen kunnon ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää oman jaksamisen ja mielenvireyden kannalta. Lisäksi kannattaa vaalia myös henkistä kuntoaan.

- Työttömille on olemassa erilaisia etuja ja alennuksia, esimerkiksi teatteriin pääsee edullisemmin. Näistä kannattaa ottaa selvää ja käyttää aina hyödyksi.

- Jos ei pääse haastatteluihin, on hyvä hakeutua ainakin erilaisiin työpajoihin ja koulutuksiin. Mielekkäästä toiminnasta saa myös voimia uusien hakemusten tekemiseen. Tulisalon mielestä työttömällä tulisi olla myös selvä oikeus osallistua itseään kiinnostavaan, palkattomaan vapaaehtoistyöhön ja pitää näin yllä itsetuntoaan ja valmiuttaan uuden työn aloittamiseen. Vapaaehtoistyön tekemisestä on voinut seurata jopa työttömyyspäivärahojen menetys. Onneksi tämän vuoden alussa työttömille annettiin mahdollisuus ansaita kuukaudessa 300 euroa ilman etujen menetystä.

- Ei saa menettää toivoaan, vaan pitää uskoa itseensä. Tosiasiat on tietysti käytävä läpi: mikä on oma koulutus ja kokemus ja mitä mahdollisuuksia ne avaavat työnhaulle? Masentuneisuutta on torjuttava tietoisesti. Kilpailu työpaikoista on todella kovaa, eikä hylkäämisiä saa ottaa liian henkilökohtaisesti. Sillä kertaa paikan sai joku toinen, seuraavalla kerralla voi olla jo minun vuoroni.

Teksti: Pirjo Leppänen, Yhteenveto, Akavan Erityisalojen järjestölehti, 2/2014
Kuvat: Susa Junnola